LAP-tuotteella oli erilaisia työpisteitä, joissa asiakkaat työnskentelivät. Oli hienoa nähdä, että työvaihtoehtoja oli monia, jokaiselle jotain. Lisäksi on hienoa, että kehitysvammaisille järjestetään tällaista työtä, josta he saavat rahaakin. Myös jonkinlaiset rutiinit ja arki on tärkeää kehitysvammaisille. Ilmapiiri oli rennon tuntuinen LAP-tuotteella, johtuu varmaan siitä, että heidän asiakkaat ovat vähän parempikuntoisia kuin päivätoimintakeskuksen asiakkaat.

Vierailusta jäi hyvä fiilis, ja minusta on erittäin hienoa, että tällaista toimintaa järjestetään, koska asiakkaat selkeästikin pitävät työnteosta ja se on heille tärkeä osa elämää.

En oikeestaan tiennyt ennen kurssia, mikä on tourette. Alkukurssista meille selitettiin, että se on sairaus, jossa ihminen kärsii esimerkiksi pakkoliikkeistä. Ennen oppituntia se oli ainut asia, mitä touretesta tiesin.

Tourette on siis sairaus, jossa henkilöllä ilmenee liikkeitä, joita hän ei pysty hallitsemaan. Niitä kutsetaan tic liikkeiksi. Esimerkiksi silmien räpäyttely voi olla tällainen. Lisäksi henkilöt voivat vaikka toistaa jotain sanaa hallitsemattomasti (esimerkisi kiroilla) tai kärsiä muutenkin muista pakko-oireista niinkuin esimerkki pojalla oli syljeskely. Touretesta ei voi parantua, mutta sitä pyritään hallitsemaan lääkkeillä ja terapialla. Paitsi meille kerrottiin henkilöstä, joka oli muka parantunut touretesta…

Minusta tourette sairautena kuullostaa aivan kamalalta. Toureten kanssa ei pysty elämään normaalia elämään, ainakaan silloin kun on kausi, jolloin tic liikkeitä tulee. Lisäksi muiden ihmisten mielipiteet sairastavasta voivat olla kamalia, jos he eivät tiedä mikä henkilöllä on. Miten itse suhtautuisin, jos kohtaisin henkilön, joka esimerkiksi kiroilee tai nykii koko ajan? En varmaankaan kovin hyvin.

Alussa me kyseltiin muilta väitteitä skitsofreniasta, haluttiin tietää mitä olettamuksia tai tietoja muilla on sairaudesta. Sen jälkeen kerrottiin skitsofrenian teoria, johon me pyrittiin kertomaan kaikki oleellinen. Teorian jälkeen näytettiin videota pari minuuttia siitä miten skitsofreenikoiden sekavuus ilmenee heidän käyttäytymisessään. Meillä oli tarkoituksena näyttää pidempi pätkä videosta, mutta kun sitä aikaa ei ollut niin paljon siihen. Koska skitsofrenia on niin monimuotoinen sairaus niin me haluttiin sisällyttää oppituntiin jotain mikä antaisi muille kuvan siitä, millä tavalla sairaus on edennyt yhdellä henkilöllä. Sen vuoksi esittelimme Hannun heille. Lopussa palasimme väitteisiin. Korjattiin väärät väittämät ja kai muut jotain oppikin skitsofreniasta. Ainut vaan, että keskustelua herätti se, onko skitsofreenikot vaarallisia muille. Todettiin siinä sitten pohtimisen, että voivathan he olla, vaikka papereissamme luki, että skitsofreenikot on vaarallisia korkeintaan itselleen. No kai me opettajatkin jotain siinä opittiin

Tunnilta meiltä kyseltiin paljon vaikeita kysymyksiä, ja joihinkin niistä oli aika vaikeata vastata. Mutta toivottavasti muut saivat edes jonkinlaisen kuvan skitsofreniasta, parhaamme yritimme!

Tunnilla meille kerrottiin, että ADHD on 80% periytyvää. Selvisi myös, että alhainen syntymäpaino ja sikiön hapenpuute voivat vaikuttaa ADHDn syntyyn. Serkkuni esimerkiksi syntyi ennenaikaisesti ja näin ollen hän oli syntyessään hyvin pieni. ADHDsta kärsivät ovat ylivilkkaita ja impulssiivisia. Serkkuni on hyvinkin vilkas ja kärsii ns. ylisuuttumuksesta. Hän suuttuu helposti ja pienistä asioista. Yhteyksiä serkkuni luonteeseen löytyi myös, kun meille kerrottiin, että ADHDsta kärsivät voivat olla lahjakkaita jossain. Serkullani on erittäin hyvä kielipää ja tosi hyvä muisti.

Minulle selvisi se, että noin 3-6% suomalaisista lapsista kärsii ADHDsta. Selvää minulle oli ettei ADHDsta voi parantua, mutta oireet voivat lieventyä ja lääkkeillä ADHD pyritään saamaan kuriin. Lisäksi on keskusteltu siitä, onko ADHD sairaus. Mielestäni se on pikemminkin häiriö kuin sairaus. Monet elävät ADHDn kanssa tietämättä edes sairastavansa sitä.

Uutta minulle oli se, että monet ADHDta sairastavat kärsivät masennuksesta. He kokevat epäonnistuneensa, koska häiriönsä vuoksi heitä torutaan ja kielletään. Miltäköhän se tuntuisi, kun käytökselleen ei voisi mitään eikä sille löytyisi mitään selitystä?

Masennus on luultavasti aika tuttu käsite monelle ihmisille. “Mua masentaa” ja “Tää on masentavaa” -termejä käytetään aika usein, vaikka ei kärsisikään masennuksesta. Masentavuus liitetään alakuloon tai johonkin sellaseen, mikä ei oo kivaa. Silti aina ei ole masentunut, vaikka joku tuntuu masentavalta.

Aika moni ihminen tietää, miltä tuntuu olla masentunut. Kuitenkin Suomessa on talvella pimeetä ja kylmää niin se saa masentumaan. Itse ainakin kärsin joka syksy/talvi kaamosmasennuksesta, ei jaksa tehdä mitää. Väsyttää muttei nukuta. Ruokahalua ei ole. En silti koe sairastavani masennusta. Osaan kuitenkin vähän hahmottaa minkälaisista oireista masentuneet kärsii.

Suomessa 5-6% kärsii masennuksesta (aika paljon, koska esim. skitsofreniaa sairastaa 1-1,5% ja se tuntui jo suurelta määrältä). Opin sen, että naisilla on lähes kaksi kertaa suurempi riski sairastua depressioon kuin miehillä. Toisaalta tuntui ihan järkevältä naisten juttujen takia (hormonaaliset syyt). Masennus voi johtaa pahimmillaan itsemurhaan ja koska miehet tekee enemmän itsemurhia niin olisi loogista, että miehet kärsivät enemmän masennuksesta.

En tiennyt, että depressio on perinnöllistä. Onko se niin, että jos äiti tai isä kärsii depressiosta niin sitten lapsi automaattisesti perii sen? Vai onko lapsella vaan perimästä saatu alttius sairastua masennukseen ja joku tietty asia laukaisee sen? Muutkin syyt masennukseen olivat vähän epäselviä. Oliko se niin että syyt (stressi, alkoholi) olivat masennuksen laukaiseva tekijä? Kun sitä ei oikein kerrottu meille. Tuli sellainen kuva, että stressin takia masentuu, vaikka järkevämmältä kuuloistaisi, että stressi voi laukaista masennuksen.

Tiesin depressiosta sen, että sitä hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Molemmat hoitotavat yhdistämällä lopputulos on paras. Uutta oli, että tärkeää depression hoidossa on syiden käsittely eli käsitellään sitä mistä masennus on saanut alkunsa.

Uutta minulle oli, että tietyntyyliet persoonat sairastavat enemmän depressiota kuin tietyt. Toivon vaan itse, että en kuulu niihin kolmeen tyyppiin, jotka sairastavat eniten depressiota. En voisi kuvitellakkaan miten hirveää se olisi jos kaikki tuntuisi aina menevän päin helvettiä ja tuntuisi aina epäonnistuvan kaikessa. Millaista elämää se olisi, jos ei jaksaisi edes nousta sängystä?

Voisalmen päivätoimintakeskuksessa järjestetään toimintaa kehitysvammaisille. Meille kerrottiin päivätoimintakeskuksen toiminnasta ja pääsimme näkemäänkin sitä. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä erilaisia asiakkaiden toimintaa helpottavia keinoja he olivat kehittäneet. Vierailusta jäi hyvä fiilis, koska asikkaiden tarpeet oli otettu kaikessa huomioon ja ilmapiirikin siellä oli hyvä.

Alussa vähän pelotti mennä sinne ja kohdata asiakkaita, koska en ole ikinä ollut tekemisissä kehitysvammaisten kanssa. Tilanne oli uusi enkä tiennyt miten käyttäytyä. Asiakkaat ja henkikökunta olivat mukavia joten tilanne rentoutui aika nopeasti.

FAS on sairaus, joka aiheutuu lapselle äidin alkoholinkäytöstä raskauden aikana. Se oli lähinnä ainut asia, jonka sairaudesta tiesin. Satuin joskus vilkaisemaan telkkarista jotain dokumenttia FASista ja silloin minulle oikeastaan selvisi, että sellainenkin sairaus on olemassa. Alkoholin käytön vaarallisuudesta raskauden aikana on kyllä informoitu paljon, mutta ikinä minulle ei ole selvinnyt muuta kuin, että se vaurioittaa sikiötä. Mutta millä tavalla se vaurioittaa?

Oppitunnilla meille näytettiin video, joka kertoi FASia sairastavasta lapsesta. Lapsi oli syntynyt ennenaikaisesti ja oli syntyessään hyvin pieni kokoinen. Lisäksi hän näytti hieman erilaiselta kuin muut vauvat, koska hänellä oli kehityshäiriöitä kasvoissa. Myös hänen muu kehityksensä oli hitaampaa. Olen saanut seurata siskontyttöni kehitystä, joka on nyt kolmen kuukauden ikäinen terve vauva. Videolla oleva vauva näytti olevan samassa tai jopa hieman aikaisemmassa kehitysvaiheessa kuuden kuukauden ikäisenä kuin siskontyttöni, joka on kolme kuukautta nuorempi. Se oli aika selvä esimerkki FAS lasten hitaammasta kehityksestä.

Minulle selvisi myös, että syntymän jälkeen FAS lapsi kärsii aika pahoista vierotusoireista ja että he joutuvat lääkitykseen moniksi kuukausiksi. Uutta ja aika yllättävää oli myös se, että FASia sairastavat kuolevat hyvin nuorena. He kärsivät koko lyhyen elämänsä sairauden aiheuttamasta pieni kokoisuudestaan ja keskittymishäiriöistä. En vaan voi kuvitella millaista olisi elää  sairaana ja tietää, että elämä päättyy melko lyhyeen.

FAS on sairaus, josta ei tiedetä kovin paljoa. Tiedetään, mistä se johtuu ja mitä siitä seuraa lapselle. Kuitenkaan ei tiedetä kuinka paljon alkoholin tulee nauttia ja missä raskauden vaiheessa, jotta lapsi sairastuu FASiin. Onko se niin, että jokainen äiti, joka juo odottaessaan saa FAS lapsen? Vai onko se vaan sattumaa? Varmasti suurempi todennäköisyys FAS lapseen on niillä, jotka juovat paljon raskauden aikana kuin niillä, jotka nauttivat alkoholia silloin tällöin.

Sitä miten alkoholin käyttö vaikuttaa sikiöön tulisi informoida enemmän. On monia, jotka eivät tiedä FASista yhtään mitään. Minäkin aina ennen luulin, että alkoholille alistuneet sikiöt tulevat lapsena olemaan vähän erilaisia jotain ADHD tyyppisiä lapsia. Uutta todellakin oli se, että FAS lapset elävät altistuen herkemmin kaikelle hyvin vaikean elämän, joka ei kestä kovin kauan.

Nimi maanis-depressiiviisyys kuvaa sairautta aika hyvin. Joten siis tiesin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sen verran, että sairastuneet elävät hyperaktiivisia kausia ja masennuskausia. Kaudet eivät kuitenkaan vaihtele päivittäin. (kuukausi/vuosia voi kestää yksi kausi?)

Tunnilla minulle selvisi enemmän kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Maniakautena sairastunut on erittäin liekeissä ja kokee pystyvänsä mihin vain. Unentarve vähenee ja itsevarmuus lisääntyy. Sairastunut pitää oloaan mahtavana eikä tajua kuinka ylikierroksilla käy. Silloin henkilö ei välttämättä tajua olevansa sairas ja näin ollen ei ota lääkkeitään, jotka ovat oleellinen osa sairastuneen hoitoa. Maniakausi kuulostaa mahtavalta jollain tapaa. Miltä tuntuisi kun ei tarvitsisi huolehtia mistään? Voisi vaan antaa mennä. Oikeasti silloinkin henkilö on erittäin sairas, sillä maniakausi on osa taudinkuvaa. Toisena osana sairaudessa on masennuskausi. Se puolestaan kuullosti hirveältä elämältä. Sain sellaisen tunnilla sellaisen kuvan, että sairastunut vain odottaa hetkeä jolloin maniakausi alkaa. Masennuksen aikaan sairastuneet voivat pahimmassa tapauksessa tehdä itsemurhan.

Hoitomuotona taudissa käytetään tasoittavaa lääkitystä ja terapiaa. Hoidon avulla sairastunut voi elää lähes normaalia elämää (jos vain ottaisi ne lääkkeet…)

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tautina kuullostaa aika julmalta. Maniavaiheessa eletään suunnilleen elämän parasta aikaa ja masennuskausina ei jaksa/pysty/halua tehdä mitään. Onko maniakautena niin mahtava fiilis, että sairastuneet ovat valmiita odottaamaan sitä masentuneena vaikka kuinka kauan?

Dementia oli minulle aiheena hyvinkin läheinen, sillä mummoni sairasti Alzheimerin tautia, josta seurasi dementiaa. Muistan melko vähän ajasta jolloin mummoni oli vielä elossa, koska olin silloin aika pieni. Silloin pidin mummoa vaan höperönä, joka unohteli asioita ja käyttäytyi välillä hassusti. Vuosien jälkeen mummoni kuolemasta äitini on kertonut minulle enemmän sairaudesta, josta mummoni sekä hänen läheiset kärsivät kahdeksan vuoden ajan.

Video, joka meille näytettiin, oli hyvä kuvaus dementiasta, koska sairastunutta seurattiin monen vuoden ajan. Loppuvaiheessa sairaus oli jo edennyt niin pitkälle, että nainen ei osannut enää kävellä eikä puhua. Videota katsellessani minussa heräsi kiitollisuutta siitä, että mummoni  kuoli ennen kuin sairaus eteni vaikeaan vaiheeseen. Mummoni eli hoitokodissa, jossa oli muitakin dementiasta kärsiviä vanhuksia. Hän pystyi kävelemään, puhumaan, syömään itse ja jollain tapaa vielä muistamaan läheisiään. Olen kiitollinen siitä, että mummoni ei tarvinnut kokea samanlaista kohtaloa kuin Maire videolla.

Tiesin dementiasta etukäteen sen, että se on seurausta mm. Alzheimerin taudista. Sairauden kuvasta tiesin, että ihminen pikkuhiljaa unohtaa asioita. Ensin unohtuu miten neulotaan villasukkaan kantapää ja lopussa on unohtunut ihan kaikki siitä miten syödään, puhutaan ja kävellään. Minulle oli myös selvää, kuinka rankkaa on olla jonkun dementiasta kärsivän läheinen. Pienenä minussa heräsi kateutta kun mummoni unohti minut ennen isoveljeäni. Myös äitini on kertonut kuinka rankkaa hänelle oli mummoni sairaus, josta seurasi myös aggressiivisuutta toisia ihmisiä kohtaan.

Oppitunnin jälkeen tunsin suurta helpotusta siitä, että meidän perhe säästyi paljolta. Lisäksi se oli helpottavaa, että mummoni ei koskaan joutunut niin pahaan kuntoon.

Aluksi meidän piti pohtia, mitä tiedämme skitsofreniasta. Siinä tilanteessa tiesin (ainakin luulin tietäväni) suurin piirtein, mitä skitsofrenia on. Alkutietämykseni aiheesta oli, että skitsofreeniaa hoidetaan lääkkeillä, mutta siitä ei voi parantua. Lisäksi tiesin, että skitsofreniassa esiintyy luulo- ja aistiharhoja. Muut tietämykseni taudista osoittautuivat jokseenkin vääriksi. Huomattavin väärinymmärrys skitsofreniasta minulla oli, että tauti on persoonallisuushäiriö eli sairastuneella on kaksi eri persoonaa. Luultavasti “tietoni” johtuu siitä, että skitsofreniaa on kutsuttu jakomielitaudiksi. Kyseinen nimitys johtaa paljon harhaan siitä, mikä taudin kuva oikeasti on. Muita vääriä tietämykseni taudista oli esimerkiksi se että skitsofreenikot ovat aggressiivisia, vaarallisia ja “hulluja”. Opin sen, että pikemminkin sairastuneet ovat vaarallisia korkeintaan itselleen ja syrjäänvetäytyviä.

Miettiessäni, mitä haluan tietää skitsofreniasta minulle tuli paljonkin asioita, jotka olivat epäselviä ja joista halusin tietää lisää. Eniten tietenkin kiinnosti, mikä sairaus on. Mistä se johtuu ja miten sitä hoidetaan. Mitkä ovat oireet ja miten sairaus todetaan. Lisäksi halusin saada selville miten se vaikuttaa sairastuneen elämään, ihmissuhteisiin ja ajatusmaailmaan. Etsiessäni tietoa kyseisistä asioista eteen tuli myös sellaisia asioita, joita minun olisi pitänyt haluta tietää, kuten se kuinka yleistä skitsofrenia on.

Päädyimme Suvin kanssa siihen, että aiomme etsiä tietoa skitsofreniasta internetistä ja kirjastosta. Lisäksi halusimme haastattelun henkilöltä, jonka läheinen sairastaa skitsofreniaa. Sen vuoksi valitsimmekin skitsofrenian aiheeksemme, koska meillä oli mahdollisuus haastatteluun.

Lähteiksemme valitsimme ne, jotka vaikuttivat luotettavimmilta ja joissa oli esitetty asia selkeimmiten. Skitsofrenia on niin monimuotoinen sairaus, että eri paikoissa samat asiat oli esitetty hiukan eri tavalla. Oli vaikea yhdistää, mitkä asiat tarkoittavat samaa ja tekstejä piti lukea oikein ajatuksen kanssa. Monien nettisivujen asiat oli saatu kirjoista, joten päätimme Suvin kanssa ettemme tarvitse kirjalähteitä. Kirjojen maininnasta sivulla selvisi, että lähde on luotettava. Lisäksi nettisivujen luotettavuudesta kertoi se, että ne olivat yhteistyössä mielenterveys- tai psykiatriliiton kanssa. Yhdessä nettilähteessämme artikkelin oli kirjoittanut psykiatrian erikoislääkäri, joka mielestämme oli merkki luotettavuudesta.

Haastattelun ideana oli saada tietoa siitä, miten skitsofrenian sairastaminen vaikuttaa ihmisen elämään (työ, suhteet, jne.). Nettisivuilta löytyi oikeastaan vaan pelkästään teoreettista tietoa ja kaikkia niitä eri vaihtoehtoja, mitä sairauden aikana VOI henkilölle ilmaantua. Haastattelu toi esiin yhden henkilön tarinan ja hänen omakohtaiset kokemukset, jotka luultavasti muilla skitsofreniaan sairastuneilla ovat erilaiset.

Oppitunti oli melko helppo suunnitella sen jälkeen, kun olimme saaneet kaikki materiaalit sitä varten. Teorialle oma (ei liian suuri) osa, videolle hetki ja haastattelun kertomiseen vähän aikaa. Lisäksi meidän tuli miettiä miten aktivioisimme ryhmää oppimaan ja niinpä keksimme kysymyksiä ja väitteitä aiheesta.

Olo on helpottunut kun kaikki materiaali on kasassa ja nyt vaan ootellaan innolla että saadan pitää oppitunti!